Kannattaako kunnostaan huolehtia sateellakin?

Olin tässä yhtenä päivänä lenkillä ja alkoi sataa sanonnan mukaisesti kaatamalla. Vain 20 minuuttia aiemmin oli aurinko minulle vielä lempeästi hymyillyt laittaessani lenkkikenkiä kuistilla jalkaan. Tuli vakavasti mietittyä, onko paremman kunnon tavoittelu tämän kastumisen ja sateessa rämpimisen arvoista. Sääennuste oli kyllä vihjannut, että saattaa tuo taivas niskaan ropista, mutta ei, pakko oli lenkille lähteä. Miksi?

Läpi kastuttuani alkoi aavistuksen harmittaa ja tuli muutama tuttu kirosanakin ihan ääneen lausuttua, kun matkaa kotiportille oli vielä ihan liikaa. Sadekuuro alkoi kuitenkin hellittää, ja taivas piirtämään taivaanrantaan sateenkaarta toistaen epätodellisen kirkkaan värikirjon. Voi toki olla, että näin siinä hölkätessäni täysin omiani, mutta olin kuitenkin melko varma, että tuo sateenkaaren pää laskeutui meidän kotimme pihaan. Olin vieläkin märkä, mutta hymyilin tuolle kauniille ja hieman oudolle luonnonilmiölle. Viimeiset juoksuaskeleet ja saavuin kotipihaan. "Hei iskä, tuuks potkimaan?". Läpimärkänä halasin läpimärkää poikaani ja sanoin: "Mennään kulta pieni sisään lämmittelemään".

Tuon halauksen jälkeen tiesin, miksi olin lenkille lähtenyt. Ymmärsin, että tuon sateenkaaren päässä todellakin oli tuo aarre, jonka vuoksi omasta kunnostani huolehdin.