Onnistujat

Harrin onnistumisen resepti: "Ei kieltämällä, vaan kohtuudella"
Toinin ja Pipsan ahaa-elämys: lomallakin voi liikkua!
Uutta kipinää liikkumiseen Motiviren avulla
Mikko käy harvoin puntarilla, usein paitakaupoilla
Työnantajan joululahja ilahduttaa Toinia pitkään

 

Mikko käy harvoin puntarilla, usein paitakaupoilla

Motivire-hanke on liikuttanut porilaisia mainosnikkareita ja mediatyöntekijöitä nyt puolisen vuotta. Radio Porin ja Jabadabaduun vuoden mittainen hyvinvointiin herättelevä rupeama starttasi keväällä 2011 ja yksi osallistujista on mediamyynnin parissa työskentelevä yhteyspäällikkö Mikko Mansikka. Puolivälin krouvissa eli kuuden kuukauden kohdalla tehdyissä seurantamittauksissa herran tulokset ovat kerrassaan huikaisevia: rasvaa on kehosta lähtenyt 9,6 kiloa samalla kun lihasmassa on lisääntynyt kilon verran. Kehonkoostumus on siis muuttunut aimo harppauksen terveyttä ja hyvinvointia edistävään suuntaan, kuitenkin siinä määrin maltillisesti, että tulosten voidaan odottaa olevan pysyvää sorttia. Miehen olemus on keventynyt noin 400 gramman viikkovauhtia. Annetaanpa Mikon kertoa, mistä hän on lähtenyt liikkeelle ja mitä Motivire-palvelun ensimmäisen puolikkaan, siis alku- ja seurantamittausten välillä on tapahtunut.

Pahaan oloon tottui

Tarinani on kai aika tyypillinen: liikutin vuosia muiden lapsia pesäpallovalmentajana ja jossain kohtaa matkaa oma hyvinvointi vain unohtui. Epäsäännölliset elintavat ja kiire hiipivät elämään kuin varkain ja sitä tottui jatkuvaan pahaan oloon ajatellen sen kuuluvan ikään tai muuta vastaavaa. Omalla kohdalla tämä kostautui melkoisen dramaattisella tavalla, kun sydänkohtaus pysäytti vauhdin puolitoista vuotta sitten. Kohtauksen myötä tie vei Satakunnan Sydänpiirin 10 viikon ruokaremonttiin. Jo sieltä tarttui mukaan hyviä ajatuksia, kuten se, että kokonaan ei tarvitse mistään luopua. Tärkeintä on vähentää ja kohtuullistaa nautintoja.

Sydänpiirin tarjoama info toimi hyvänä alkusysäyksenä. Vaivojen myötä ymmärsin, ettei maailma tule valmiiksi ainakaan kiirehtimällä ja pakollinen rauhoittuminen on jopa nostanut työtehoa.  Kuitenkin vasta Motiviren kautta todellinen elämäntaparemontti lähti käyntiin. Työnantajalleni haluankin osoittaa suuren kiitoksen mahdollisuudesta osallistua tähän hankkeeseen.

Startin myötä huomion omaan kroppaan

Motiviren puolesta homma polkaistiin käyntiin herättävällä starttikoulutuksella. Katse kiinnittyi omaan kroppaan ja nuppiin hiipi ajatus, että jotain pitäisi tehdä. Alun kuntomittausten luvut olivat suoraan sanoen järkyttäviä. Hankin uuden polkupyörän ja rupesin kulkemaan työmatkat lihasvoimin, siis 10 kilometriä päivässä. Palveluun kuuluvan askelmittarin otin saman tien päivittäiseen käyttöön ja se onkin ollut mainio motivaattori. Myös vaimo hankki mittari ja puolen vuoden ajan askeleemme ovat olleet liki identtiset. Kiitos kuuluu siis myös hänelle siitä, että on lähtenyt kanssani liikkeelle ja elintapoja uudistamaan.

Työporukan kesken kertyneitä askelia vertaillaan aamukahvilla, mikä sekin pitää miehen liikkeellä. Työhön kuuluvat asiakaskäynnit sujuvat nykyisin usein kävellen auton sijaan ja kotinurkilla lähikauppaan parin kilometrin päähän voi aivan mainiosti piipahtaa jalkaisin.

Lautasmallin paluu ja muita muutoksia

Olen lähtenyt liikkeelle elämäntapamuutos edellä, en laihdutusmielessä. Täytyy myöntää, että jos puolessa vuodessa ei näillä valinnoilla ja tekemisillä olisi tapahtunut muutoksia, niin pettymys olisi melkoinen. Olen oppinut, että painonpudotusta ei hallita liikunnalla, vaan ehdoton ykkönen on ruokavalio. Olenkin tehnyt paluun ns. lautasmallimieheksi - salaattia, vihanneksia ja kasviksia saattaa kulua jopa kilo päivässä. Pyrin syömään päivittäin kaksi pääateriaa, joihin sisältyy noin 100 g lihaa, kalaa tai kanaa. Leipää en ole hylännyt, vaan 4-5 palaa kuitupitoista ruisleipää (16 g/100 g) kuluu myös päivittäin.

Suhde liikuntaan on myös muuttunut ja marssijärjestys on nykyään tämä: vasta kun uimahallireissu on tehty tai lenkillä käyty, saa maata sohvalla Urho TV:n ääressä. Vesijuoksua tulee parhaimmillaan harrastettua jopa kuutena päivänä viikossa. Painonpudotuksen ja kunnon kohenemisen myötä myös juoksulenkit onnistuvat taas.

Itse uskon siihen, että liikunnan pitää olla tavoitteellista, tietysti omaa kroppaa kuunnellen. Sama tunnin lenkki vuodesta toiseen ei riitä, vaan joko aikaa pitää parantaa tai lenkkiä pidentää. Muuten terveysvaikutukset saattavat jäädä vähäisiksi.

Ennen elin syödäkseni, nyt syön elääkseni

Kiinnostus terveyteen ja hyvinvointiin ylipäätään on oman remontin myötä lisääntynyt. Oli hätkähdyttävää huomata, kuinka aiemmin elin ajatuksissani ruokailusta toiseen: Nyt kun olen syönyt, niin seuraavaksi teenkin leivän tai Jaaha, tulipa taas syötyä. No mutta, kohta alkaakin kiekkopeli. Taidanpa tehdä uunimakkaraa matsin seuraksi ja siirtyä sohvalle nautiskelemaan. Ennen saatoin herkuttelumielessä syödä puolen kilon suklaalevyn tuosta vain. Nyt 50 gramman patukka tuo riittävän nautinnon. Sydänkohtauksen ajoilta saatu lääkärin lausunto verisuonia tukkivasta valkoisesta rasvasta on pysynyt mielessä ja auttaa kummasti pysymään raiteilla.

Kovin harvoin olen viimeisen puolen vuoden aikana käynyt puntarilla, mutta sitäkin useammin paitakaupassa, koko kun on pienentynyt XL:stä M:ään. Vähän kalliiksi se tulee, mutta eipä tuo haittaa. Eihän tämä nyt vielä silti mihinkään riitä. Uudella polulla jatketaan ja kovat tavoitteet olen asettanut itselleni myös seuraavalle puolen vuoden jaksolle. Kevään loppumittauksissa sitten katsotaan, miten miehen on käynyt.

Mikko Mansikka

Tule Motivire-yrittäjäksi

Etsimme yrittäjähenkisiä liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisia toimimaan Motivire-franchisingyrittäjinä ja vastaamaan näin kasvavan palvelun myynnistä alueellaan.

Lue lisää

Vinkki työnantajalle