Työnantajan joululahja ilahduttaa Toinia pitkään

Viime jouluna saimme työnantajalta sydäntä lämmittävän lahjan, joka otettiin ilolla vastaan työntekijöiden keskuudessa. Saamamme lahja, Motivire-hyvinvointihanke, alkoi joulukuussa, kun kokoonnuimme starttikoulutukseen kuulemaan innostavaa asiaa ravinnon ja liikunnan merkityksestä omalle hyvinvoinnillemme. Samalla saimme askelmittarit kaulaan ja tiedon ensimmäisistä kunnonmittauksista. Innostus sekä pieni jännityskin tarttui, ja omassa tiimissäni keskustelu asian ympärillä alkoi heti. Totesimme yksissä tuumin, että haluamme olla palveluun kuuluvassa leikkimielisessä askelkisassa työpaikkamme parhaita.

Minulle Motivire tarjosi lopullisen sysäyksen takaisin hyvinvoinnin polulle. Vaipuminen synkkyyteen oli ennen hankkeen alkua jo lähellä, kun kummalliset, liikkumista haittaavat kivut jalassa eivät ottaneet loppuakseen eikä syytä vaivoihin meinannut löytyä. Stressiin taipuvaisena ihmisenä liikunta on ollut minulle tärkeää vastapainoa työlle, mutta päivien venyessä ja vastuun kasvaessa työn parissa oma keho joutui laiminlyödyksi. Fysikaalinen hoito kipujen taltuttamiseksi alkoi tehota samoihin aikoihin, kun Motivire-hanke starttasi, joten oli helppo lähteä mukaan. Starttikoulutuksen vinkkien kannustamana päätin aloittaa hiljalleen kävelemällä ja ruokatottumuksia muuttamalla.

Myös Motiviren kuntomittaukset loivat uskoa omaan projektiin ja siihen, että minulla on mahdollisuudet saavuttaa tavoitteeni. Mittausten jälkeinen palautekeskustelu oli niin positiivinen ja kannustava, että se ylitti innostavuudessaan odotukseni ja sai minut todella hyvälle mielelle.

Muutin ruokailutottumuksiani ateriarytmin osalta, vähensin leivän syöntiä ja lisäsin hedelmät aamu- ja iltapäivien välipaloiksi. Aivan helposti muutos ei onnistunut - se piti todella päättää. Nykyään syön kuusi kertaa päivässä ja pienempiä annoksia, mutta varsinaisesti mikään ei ole kiellettyjen listalla. Perunaa saa syödä, mutta ei sitä tarvitse syödä puolta kiloa päivässä, vaan vähempi riittää. Herkuistakaan ei ole tarvinnut luopua, vaan kesän rippijuhlissa, häissä ja lakkiaisissa on juhlittu kakkua syöden niin kuin ennenkin. Kun arjen ateriointi on kohtuullista ja säännöllistä, niin itselle maistuvista herkuista saa nauttia eikä juhlissa tarvitse pihistää.

Tulokset ovat olleet tosi hyviä. Kevään seurantamittauksissa painoa oli tippunut jo parikymmentä kiloa, josta melkein 18 kiloa oli rasvaa - siis juuri sitä oikeanlaista hoikistumista. Joulukuun viimeiseen mittaukseen tehty tavoitekin on jo elokuussa saavutettu ja ylitetty. Työkaverit ja läheiset ovat ihmeissään ja heidän uteluihinsa vastaukseni on yksinkertainen: mitään ihmeellistä en ole tehnyt. Ruokavaliolla voi itse vaikuttaa paljon ja liikunta on tärkeä osa kokonaisuutta. Liikun paikasta toiseen mahdollisimman paljon pyörällä ja arkiliikuntaa kertyy myös runsaasti, mutta sen lisäksi hölkkään tai sauvakävelen niin, että liikuntakertoja viikkoon mahtuu viisi tai kuusi. Työmatkapyöräilyä olen kovasti yrittänyt suositella muillekin.

Työkavereiden tuki on ollut tärkeää. Liikunnasta ja syömisistä puhutaan kahvipöydässä viikosta toiseen, ja oma onnistuminen kiinnostaa myös muita. Erittäin tärkeä rooli on ollut aviomiehelläni, joka on kannustanut lenkille myös niinä päivinä, kun itseäni ei olisi huvittanut. Ja onhan hän ollut oikeassa; lenkiltä palatessa mieli on joka kerta parempi kuin lähtiessä. Kannustavasta asenteesta on seurannut palkinto myös miehelleni. Hän on keventynyt 10 kiloa, vaikkei liikuntaa juuri pystykään harrastamaan. Hän on myös muistuttanut, jos olen meinannut unohtaa askelmittarini pöydälle, vaikka se melkein aina kaulassa onkin. Mittari on ollut minulle ehdottoman motivoiva apu. Lentokentän turvatarkastuksessa jouduin hiukan selittämään, että mikä vempele kaulassani oikein roikkuu, mutta sain sen onneksi takaisin tarkkojen tutkimusten jälkeen. Myös lomamatkalla Kaukoidässä mittari herätti kiinnostusta; aamulenkillä kohtaamani paikalliset kalastajat tarjoutuivat jopa ostamaan sen.

Toini Liukkonen

Lue Toinin kuulumiset palvelun päättyessä