Onnistujat

Toinin ja Pipsan ahaa-elämys: lomallakin voi liikkua!
Uutta kipinää liikkumiseen Motiviren avulla
Mikko käy harvoin puntarilla, usein paitakaupoilla
Työnantajan joululahja ilahduttaa Toinia pitkään

 

Uutta kipinää liikkumiseen Motiviren avulla

 

Irma Lehtinen sai syksyllä 2011 kukkakimpun Motivaatioverkon Markus Björliniltä oltuaan ensimmäinen 7 miljoonan askeleen ylittänyt Motivire-reippailija. Sama tahti jatkui vuoden loppuun ja jutun julkaisuhetkellä 10 miljoonan raja on jo erittäin lähellä. Tässä Irman ajatuksia Motivire-palvelusta ja hänen suhteestaan liikuntaan.

Minulle liikunta oli tärkeä osa elämää jo ennen syksyllä 2010 alkanutta Motivire–hyvinvointihanketta. Työnantajamme Satakunnan Osuuskaupan meille tarjoaman Motivire-palvelun myötä sain kuitenkin vielä lisäkipinää harrastamiseen. Askelmittari antoi mahdollisuuden seurata oman liikkumiseni määrää ja kuntomittausten muodossa taas pääsin konkreettisesti jyvälle liikunnan hyvää tekevistä vaikutuksista elimistöön. Tämän puolesta taitavat puhua myös vuoden aikana kertyneet liki kymmenen miljoonaa askelta.

Sosiaalisuus ja terveyden edistäminen pitävät liikkeellä

Aina liikunta ei ole ollut yhtä lähellä sydäntä; kouluikäisenä liikunnan ilo oli kateissa ja painoakin kertyi. Lasten syntymän myötä kolmekymppisenä liikunnallisuus lisääntyi enkä tänä päivänä luopuisi tästä elämäntyylistä mistään hinnasta. Tykkään käydä jumpissa, pyöräillä, kävellä ja talvella hiihtää. Kantritanssia olen harrastanut jo pitkään ja sen rinnalle on tullut nyt myös senioritanssi. Hyvän olon ja terveyden edistämisen lisäksi liikuntaharrastukset ovat minulle myös sosiaalisia tapahtumia, joissa tapaan muita samanhenkisiä ihmisiä.

Työuran aikana liikunta tarjosi minulle tilaisuuden unohtaa työasiat ja selkeyttää ajatuksiani. Nyt eläkepäivillä hyvä fyysinen kunto antaa mahdollisuuden harrastaa ja tehdä asioita, joista olen haaveillut. Kesäinen pyöräretki Ahvenanmaalle on vielä tuoreessa muistissa, samoin ruskavaellus Lapissa. On mahtavaa olla sellaisessa kunnossa, että tuo kaikki on mahdollista.

Hyvä mieli happihyppelyllä

Kaikki tietävät varmasti sen tunteen, kun ei huvittaisi tai jaksaisi lähteä liikkeelle. Jos itselleni tulee sellaisia hetkiä, siirrän suosiolla lenkin myöhemmäksi tai teen vähän normaalia lyhyemmän happihyppelyn. Jos olen siirtänyt lenkkiä aamusta myöhempään päivään, niin kyllä iltasella viimeistään tulee jo sellainen olo, että josko sitä kuitenkin lähtisi. Ja takuuvarmasti olo on hieno ja mieli iloinen, kun lenkki on tehty.

Työnantajalleni haluan osoittaa erityisen kiitoksen siitä, että kesällä eläkkeelle siirtymisestäni huolimatta olen saanut jatkaa Motivire-palvelussa ja pääsin mukaan myös viimeisiin, marraskuussa tehtyihin kuntomittauksiin.

Irma Lehtinen

Tule Motivire-yrittäjäksi

Etsimme yrittäjähenkisiä liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisia toimimaan Motivire-franchisingyrittäjinä ja vastaamaan näin kasvavan palvelun myynnistä alueellaan.

Lue lisää

Vinkki työnantajalle