Työntekijä
Hyvinvointi syntyy oikeista valinnoista ja maltillisesta muutoksesta. Motivire-palvelu tarjoaa leikkimielisyyttä ja yhteisöllisyyttä hyödyntävät työkalut avuksi tuohon muutokseen, tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen.
Motiviren avulla uusien, terveiden elämäntapojen oppiminen on hauskaa, ja tulet huolehtineeksi omasta terveydestäsi ja kunnostasi yhdessä työkavereidesi kanssa. Ryhmähenkeä edistävä palvelu kannustaa liikkeelle luotettavien mittarien, hauskojen pelien ja haasteiden sekä liikkumista tukevan helppokäyttöisen verkkopalvelun avulla. Motivire auttaa asettamaan innostavia ja palkitsevia tavoitteita, jotka toimivat arjen innostajina ja joiden saavuttaminen on mahdollista - pieni askel kerrallaan.
Kynnys hypätä mukaan hyvinvoinnin junaan on matala. Jokainen asettaa henkilökohtaiset tavoitteet omista lähtökohdistaan ammattitaitoisen ohjaajan avustuksella. Nuo lähtökohdat selviävät laadukkailla mittareilla, jotka tuottavat informaatiota ymmärrettävässä muodossa. Palvelun riittävä aikajänne mahdollistaa todellisten muutosten oppimisen ja niiden siirtymisen osaksi terveellisempiä arjen rutiineja.
Tule Motivire-yrittäjäksi
Etsimme yrittäjähenkisiä liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisia toimimaan Motivire-franchisingyrittäjinä ja vastaamaan näin kasvavan palvelun myynnistä alueellaan.
Vinkki työnantajalle